let me show you how to love again | picfic; the scars [3/?]

Moiksun ♥  Kuvatarinaa on viime aikoina kyselty kauheasti joka taholta, joten päätin täksi päiväksi postata teille seuraavan osan. Ei muuten kannata kiinnittää kauheasti huomiota noihin tarinan nimiin ja "tarinan numero osiin" (2/3 jne), koska en ole yhtään varma että milloin esimerkiksi "the scars" tarinaosa loppuu x) Pidemmittä puheitta, tämä osa kertoo Indrasta ja tytön menneisyydestä, toivottavasti tykkäätte!

* * *

Tästä edelliseen osaan!

Picfic; the scars [3/?]

Nimeni on Indra. Indra Enia Alina Cooper.

Olen vakaa, itsenäinen, älykäs, itsevarma.

Olen myös rakastava ja tunteellinen.

En siis mikään tunteeton hirviö, niin kuin jotkut teistä ovat ymmärtäneet.

Joskus pelko ottaa meistä enkeleistäkin vallan.

Pelko, joka yllättää ja kakistaa pienimmätkin itsevarmuuden rippeet kauas pois.

Jos kuuntelette kiltisti, aivan hiljaa, avaan teille portin menneisyyteeni.

* * * 

Syntymääni pidettiin lahjana, koska minussa oli aina jotain erikoista.

Jotain kaunista, erikoista ja arvostettua.

Kukaan ei ikinä kertonut minulle - kaikki sanoivat, että se vain pilaisi erityisyyteni.

Olin aina vanhempieni kiltti lapsi. Esikoinen.

Tottelevainen ja mukautuvainen.

Siinä vaiheessa kukaan ei kuitenkaan ollut maininnut, mitä he minusta yrittivät tehdä.

Sitten minulle syntyi sisko.

Me olimme aina kovin erilaisia, mutta toisillemme sitäkin rakkaampia.

Hän oli tumma ja vahva, minä vaalea ja hento.

Sisko oli minulle tietynlainen päänavaus. 

Hän sai minut ymmärtämään, mitä oli rakkaus.

Tämä rakkaus oli hyvin erilaista kuin vanhempien rakastaminen.

Tämä oli läheisempää, tietyllä tavalla vankempaa.

 

Seelan mukana tuli myös totuus.

Totuus joka satutti enemmän kuin mikään muu.

Kun minulle selvisi, että vanhempamme olivat tekemässä meistä Arkkienkeleitä, tappajia, hirviöitä, murruin henkisesti. En minä ollut tappaja. En halunnut vahingoittaa kaltaisiani vain siksi,että he halusivat paeta tätä maailmaa, tai tappaa heitä siksi, että he yrittivät löytää ratkaisua parempaan elämään tässä epäreilussa todellisuudessa.

Rakastin siskoani aivan valtavasti, enemmän kuin mitään muuta,

mutta se pelko, jonka vallanneiden tappajaksi minut oltiin määräämässä, kerääntyi minuun vuosien varrella, ja lopulta en enää kestänyt. Halusin pois, nopeasti.

En enää halunnut alistua tahtoon, jota en aikonut noudattaa.

 Seela oli aina ollut kova. Minunkin olisi pitänyt, mutta en ollut tarpeeksi vahva pelon alla.
Seela yritti estää minua lähtemästä, hän sanoi että kestäisimme, kasvaneina voisimme hakea eroa virastamme.

 Mutta minä olin viisas; tiesin, etteivät vanhempamme antaisi siihen pienintäkään mahdollisuutta. Nyt kun näin totuuden, huomasin kuinka kovia ja tunteettomia he osasivat olla. Ja se oli yksi syy, miksi pelkäsin.

Niinpä heittäydyin alas, - itsekkäästi ja pelon vallanneena - , levitin siipeni
viimeisen kerran, ja annoin heidän - Arkkienkelien - repiä rakkaat siipeni irti.

Tiesin, mitä olin merkinnyt siskolleni.
Siksi tiesin, kuinka loukkaantunut ja pettynyt hän oli. Sekin oli vain lievästi ilmaistu.
Olin pettänyt hänet, eikä sellaista voi sallia.

Kun saavuin alas, alastomana ja kärsineenä, minut valtasi toinen tunne.
Ei pelko, ei kipu, vaan himo. Valtava himo. Ja kun näin sen ensimmäisen kerran,
tuon kauniin ja hauraan ihmiskehon, tiesin mitä halusin. Halusin sielulleni sellaisen. 

Meillä langenneilla enkeleillä on aivan oma yhteisö.
Meitä on maan päällä enemmän kuin uskottekaan.
Niinpä päädyin itsekin sellaiseen, tiiviiseen mutta vaaralliseen yhteisöön,
jossa minulle kerrottiin miten saisin ihmiskehon itselleni. 

Siihen liittyi pari uhrausta, mutta niistä uhkarohkein ja pelottavin oli jo takana- siipien menettäminen ja alas lähteminen -. Niinpä päätin että otin viimeiset askeleet kohti ihmiskehoa, ja hankin itselleni nefilialaisen, kauniin ja itsepäisen naisen,
jonka taivutteleminen oli vaikeampaa kuin olin kuvitellut.

Kun hän vihdoin sai lapsen, vaalean ja aivan yhtä kauniin tyttären, tunsin sielussani asti,
kuinka himoni ihmiskehoa kohtaan huumasi minut. 

Niinpä saavuin tänne. Pieneen yksinäiseen kolkkaan,
hakemaan itselleni tuota kaunista pientä tyttöä uhratakseni hänet itselleni.

* * *

♥: Anni ja nuket